Fitnesstrendit ja musiikki – minkä tahtiin sinä liikut?

Fitnesstrendit ja musiikki – minkä tahtiin sinä liikut?

Musiikki on erinomainen tahdittaja liikuntaan ja useat tutkimuksetkin osoittavat, että ihmiset, jotka kuuntelevat musiikkia treenatessaan, lähtevät huomattavasti mieluummin urheilemaan, kuin ne ihmiset, jotka puurtavat hiljaisuudessa.

Musiikki auttaa jaksamaan ja sen avulla unohtaa helpommin oman väsymyksensä ja tekee mahdollisesti vähän enemmän. Erilaiset voimabiisit saattavat kuulostaa hieman oudoilta, joidenkin mielestä jopa naurettavilta, mutta ne auttavat jaksamaan ja helpottavat liikkumisen raskautta. Omien voimabiisien tärkeydestä ja urheiluaiheisista biiseistä voit lukea niiden omista artikkeleista. Myös musiikin kuuntelun vaikutuksesta urheilusuorituksiin on oma artikkelinsa, josta kiinnostuneet saavat lisätietoa aiheesta.

Useisiin eri lajeihin mielletään kuuluvaksi tietty musiikki, mutta loppujen lopuksi liikkuja itse päättää minkälaista musiikkia haluaa oman urheilusuorituksensa aikana kuunnella. Erityisesti uudet lajit ovat pintaan noustessaan tuoneet mukanaan myös uusia musiikkityylejä, joita ei ehkä aiemmin ole mielletty liikuntaan sopivaksi.

Fitness-trendit tavallaan pyörivät kehää ja erilaiset treenityylit nousevat aina välillä takaisin pintaan, kunnes jokin toinen uusi laji syrjäyttää ne. Viime vuosina esimerkiksi crossfit on saavuttanut huimasti suosiota, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole täysin uusi laji, sillä kehonpainoharjoittelua on tehty käytännössä aina ja esimerkiksi raskasta treeniä harjoitettiin jo 1990-luvulla kuntosaleilla. Erilaiset tanssiliikunnat ja aerobicit tulivat ensimmäisen kerran 1980-luvulla saleille ja monet kuntosalit tarjoavat edelleen aerobic-tunteja jossain muodossaan. Lenkkeily aloitettiin jo 70-luvulla samaan aikaan kuin kuntoiluvillitys alkoi nostaa päätään Kaliforniassa.

Lajit tuntuvat monipuolistuvan sen mukaan, mitä enemmän ihmisten elämäntapa muuttuu paikallaan pysyväksi ja työ istumapainotteiseksi. Musiikki on kehittynyt liikunnan myötä ja myös musiikin kuunteluun sopiva laitteisto on nykyään helpommin saatavilla, kun kaikki musiikki on esimerkiksi ladattavissa puhelimeen.

Jooga ja muut kehon- ja mielenhallintalajit suosivat rauhallista musiikkia

Jooga on muuttunut pienestä vaihtoehtolajista eräänlaiseksi yleislajiksi, jota moni harrastaa joko päätoimisesti omana lajinaan tai oman lajin ohessa ylläpitämään kuntoa ja kehon liikkuvuutta. Joogan lisäksi on useita vastaavia lajeja, jotka painottavat erityisesti mielenhallintaa osana liikuntaa sekä tietoista hengittämistä, tasapainoa ja rauhallista suorittamista omien rajojen puitteissa. Näitä lajeja ovat muun muassa pilates ja tai chi.

Moni mielenhallintalajien harrastaja treenaa mielellään hiljaisuudessa ja keskittyy esimerkiksi ympäröivän luonnon ääniin tai kuuntelee omaa hengitystään. Joogaa ja muita lajeja voi kuitenkin yhdistää oikeastaan mihin tahansa musiikkiin. Suosituinta on kuitenkin itämainen tai intialainen musiikki, joita käytetään runsaasti myös meditaation taustalla. Musiikki on usein instrumentaalista, ilman lyriikoita, mutta toisinaan siinä voidaan myös painottaa erilaisia mantroja tai positiivisia viestejä. Musiikin tarkoitus on rauhoittaa, ei viedä huomiota muualle.

Zumba ja latinomusiikki

Zumban suosio on laskenut melko runsaasti, mutta muutama vuosi sitten laji nousi aivan uudenlaiseksi hitiksi ja zumbaan menijöiden jonot kulkivat jopa salien ulkopuolelle. Zumbassa musiikin merkitys korostuu ja erityisesti laji painottaa latinomusiikkia, kuten salsaa, merenqueta ja toisinaan jopa tangoa. Zumban myötä kehittyi myös muita vastaavia lajeja, esimerkiksi hip hop aerobic, jossa tehtiin erilaisia liikesarjoja hip hop -musiikin tahtiin ja hyödynnettiin erityisesti eri lihasryhmiä aktivoivia liikkeitä.

Suomessakin on tehty omia vastaavia muunnoksia zumbasta, kuten esimerkiksi polkka- tai jenkka-aerobic. Niissä tehdään erilaisia lihas- ja aerobista kuntoa vahvistavia liikkeitä polkka- tai jenkka-askelin, samalla kun suomalainen tyypillinen kansanmusiikki soi taustalla. Vastaavia lajeja on useita erilaisia ja niistä on helppo valita omansa sen mukaan millaisesta musiikista ja tanssityylistä sattuu pitämään.

Aerobiset lajit ja tanssimusiikki

Erityisesti 1980- ja 90-lukujen vaihteessa erilaiset aerobicit nousivat ihmisten suosioon ja esimerkiksi Jane Fonda toimi kotitreenaajien edelläkävijänä julkaisemalla oman aerobicvideonsa, jonka avulla tuhannet ihmiset pystyivät treenaamaan omassa kodissaan. Myöhemmin aerobicin myötä kehittyi useita muita aerobista kuntoa korostavia lajeja, kuten bodypump, step ja spinning. Kaikissa näissä lajeissa on yhteistä energinen, usein elektroninen musiikki, jonka pumppaava rytmi mielletään sopivaksi aerobisille lajeille.

Tanssipop ja elektroninen musiikki nousivat suosioon erityisesti 90-luvulla osittain silloin vallinneen rave-kulttuurin, mutta myös useiden artistien suosion myötä. Sen ottivat omakseen myös kuntosalit, jotka tarjosivat ryhmäliikuntaa, joissa korostettiin aerobisen kunnon merkitystä. Tanssimusiikki on säilyttänyt suosionsa aerobicissa ja sitä käytetään ryhmäliikunnoissa edelleen taustamusiikkina. Vaikka artistit ja kappaleet ovatkin hieman muuttuneet, itse tyyli pysyy edelleen uskollisena näissä lajeissa.

Taistelulajit, kuntosalitreeni ja rock

Erityisesti viihdemaailman mukana monet taistelulajit, kuten nyrkkeily ja karate, ovat nousseet laajan yleisön suosioon. Moni muistaa kohtauksen Rocky-elokuvasta, jossa Sylvester Stallone harjoittelee ”Eye of the Tiger” -kappaleen soidessa taustalla. Tämä on yksi elokuvahistorian klassikoista ja kyseinen kappale on edelleen pyörimässä monen treenilistoilla, oli laji mikä tahansa.

Nyrkkeilyn, potkunyrkkeilyn, judon ja monen muun taistelulajin treenaajat kertovat mielellään kuuntelevansa raskasta musiikkia. Vaikka itse kehässä treenatessa ei suoraan voi kuunnella musiikkia, on raskaampi rock omiaan säestämään muuta treeniä, kuten tekniikan harjoittelua esimerkiksi nyrkkeilysäkin kanssa. Raskaampi rock on monen suosikkimusiikkia myös kuntosalilla treenatessa, esimerkiksi painoja nostellessa. Erityisesti 90-luvulla sen suosio kasvoi ikään kuin vastareaktiona tanssimusiikkia suosivalle aerobiselle liikunnalle.

Nykyään treenaaminen on toki muuttunut myös siinä mielessä, että kannettavien toistolaitteiden myötä jokainen voi kuunnella harjoitellessaan juuri omaa suosikkimusiikkiaan ilman rajoitteita.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top